Koulutukset

Me menestymme, kun sinä kehityt

Olemme sitoutuneet työntekijöidemme ammatilliseen kehitykseen ja jatkuvaan koulutukseen. Moni tarjoamistamme työtehtävistä edellyttää erillistä ammattilupaa – kuten kuljettajan ammattipätevyyttä logistiikka-alalla. Osaan työpaikoistamme on kuitenkin mahdollista hakea ilman pohjakoulutusta.

Osa työtehtävistämme edellyttää viranomaisen myöntämän todisteen siitä, että henkilö tuntee ja hallitsee työn vaatimukset. Tällaisia ovat monissa rakennusalan ja teollisuuden työtehtävissä vaaditut työturvallisuus- ja tulityökortti sekä ravintola- ja matkailualan työtehtävissä usein vaaditut hygienia- ja anniskelupassit. Mikäli sinulla ei ole vaadittua todistusta tai lupaa, on sinun mahdollista hankkia se osaan työtehtävistämme Toccan tarjoamana.

Työntekijämme voivat saada Toccan kautta esimerkiksi seuraavat työtehtävään liittyvät luvat ja todistukset:

  • anniskelupassi
  • hygieniapassi
  • työturvallisuuskortti
  • tulityökortti
  • tieturvallisuuskortti

Tarjoamme lisäksi runsaasti monipuolisia koulutusmahdollisuuksia, jotka auttavat sinua kehittymään oman alasi ammattilaisena. Haluamme varmistaa, että työntekijämme ovat aina valmiita kohtaamaan työelämän haasteet ja saavuttamaan henkilökohtaiset tavoitteensa. Lue lisää Tocca-polustamme.

Uusimaa | Vantaa

Promoottori Vantaalle

Etsimme energisiä promoottoreita liikkuvaan työhön Vantaalle. Tässä työssä pääset kohtaamaan ihmisiä kasvotusten ja esittelemään omakotitaloasukkaille ilmaista palvelutuotetta, ei tarvitse…
Lue Lisää Promoottori Vantaalle
Helsinki | Uusimaa

Promoottori Helsinkiin

Etsimme energisiä promoottoreita liikkuvaan työhön Helsinkiin.  Tässä työssä pääset kohtaamaan ihmisiä kasvotusten ja esittelemään omakotitaloasukkaille ilmaista palvelutuotetta, ei tarvitse…
Lue Lisää Promoottori Helsinkiin
Espoo | Uusimaa

Promoottori Espooseen

Etsimme energisiä promoottoreita liikkuvaan työhön Espooseen.  Tässä työssä pääset kohtaamaan ihmisiä kasvotusten ja esittelemään omakotitaloasukkaille ilmaista palvelutuotetta, ei tarvitse…
Lue Lisää Promoottori Espooseen
Oulu | Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakentaja Ouluun

Etsimme kokemusta omaavaa maanrakennustyöntekijää Oulun seudulle kevääksi 2025. Työ itsessään sisältää monipuolisia tehtäviä. Tähän kuuluvat kaivuutyöt, maansiirrot, pohjatöiden tekeminen,…
Lue Lisää Maanrakentaja Ouluun