tocca group jenny rautionaho 3

Kohti Milano-Cortinan talviolympialaisia: Tocca Group jatkaa yhteistyötään mäkihyppääjä Jenny Rautionahon kanssa

Tocca Group ja mäkihyppääjä Jenny Rautionaho jatkavat yhteistyötään myös kaudella 2025–2026. Kumppanuus saa jatkoa poikkeuksellisen mielenkiintoisena ajankohtana, sillä alkavan kauden kohokohtana siintävät helmikuussa Italiassa käytävät Milano-Cortinan talviolympialaiset.

”Kaikkien hyppääjien päätähtäin on olympialaisissa. Niin myös minun”, Rautionaho sanoo.

Kilpailu olympiapaikoista on armoton. Kauden aikana kerättävät rankingpisteet määrittävät, ketkä nousevat talviolympialaisissa mäkitorniin.

Olympiapaikat jaetaan rankingin perusteella 50 parhaalle hyppääjälle.

”Tänä talvena ei voi enää lähteä testaamaan välineitä kisoihin. Jokainen kisa on tärkeä paitsi rankingpisteiden, myös kisatuntuman keräämisen kannalta”, Rautionaho täsmentää.

Tämänhetkinen rankingsijoitus antaa Rautionaholle hyvät lähtökohdat olympiakauteen. Paikka kisakoneessa ei ole uhattuna.

Italiassa menestyminen vaatii kuitenkin ehjää valmistautumista ja onnistumisia läpi talven.

Lue lisää yhteistyömme käynnistymisestä

Yhteistyökumppanin tuki mahdollistaa täyden panostuksen urheiluun

Toccan tuella on ollut keskeinen rooli Rautionahon valmistautuessa kohti olympiatalvea.

Kun toimeentulosta tai töiden sovittamisesta harjoitusten ympärille ei tarvitse murehtia, kaikki energia on voitu keskittää täysipainoiseen kehittymiseen mäkihyppääjänä.

”Olen pystynyt antamaan mäkihypylle kaikkeni jo kesästä lähtien. Minun ei ole tarvinnut miettiä esimerkiksi ravintoa, palautumista tai hieronnassa käyntiä sen kautta, kuinka taloudelliset resurssit riittävät.”

Rautionaho kertoo panostaneensa kesän aikana välinepäivityksiin ja hioneensa harjoituksissa pienimpiäkin yksityiskohtia kuntoon.

Treenit ovat tarkasti suunniteltuja, ja niiden vaatimustaso korkea. Rautionahon puheesta käy nopeasti ilmi, kuinka paljon harjoittelu vaatii itsekuria erityisesti näin olympiatalvena.

”Olen itseäni kohtaan aika kriittinen. Jos joku treeni ei omasta mielestä mene riittävän hyvin, alan heti miettiä, missä voin vielä parantaa. Pikkuasiatkin pitää saada toimimaan mahdollisimman hyvin.”

Rautionahon mukaan Toccan tuki tuo myös näihin hetkiin kaivattua mielenrauhaa ja turvallisuuden tunnetta.

”Yhteistyökumppanuus on mahdollistanut sen, että voin valmistautua tulevaan kauteen niin hyvin kuin suinkin pystyn.”

tocca group jenny rautionaho 1

Toccan Pohjois-Suomen aluepäällikkö Pyry Pistokoski (vas.) ja Tocca Groupin toimitusjohtaja Jarmo Manninen ovat tyytyväisiä siihen, että yritykselle on löytynyt juuri heidän arvonsa jakava yhteistyöurheilija.

Eri kentät – sama asenne

Mäkihyppääjän ja henkilöstöpalveluyrityksen arki saattavat ensisilmäyksellä vaikuttaa toisistaan kaukaisilta. Taustalla vaikuttavat kuitenkin yllättävän samankaltaiset periaatteet.

Niin huippu-urheilijaa kuin Toccan kaltaista kasvuyritystä ajavat eteenpäin kunnianhimo ja luottamus omaan tekemiseen.

Tocca Groupin toimitusjohtaja Jarmo Manninen näkee Rautionahon työskentelyssä paljon samaa kuin yrityksen omassa toimintakulttuurissa. Ensimmäinen yhteistyövuosi on vahvistanut tunnetta siitä, että Toccalla on yhteistyöurheilijanaan tismalleen oikea kumppani.

”Vaikka toimintaympäristömme ovat täysin erilaiset, ohjaavat meitä Jennyn kanssa samat tavoitteet. Siinä missä Jenny raivaa tietä – ei vain itselleen, vaan koko suomalaiselle naismäkihypylle – kohti kansainvälistä huippua, me haluamme rakentaa Toccasta henkilöstöpalvelualan modernin edelläkävijän.”

Rautionaho puolestaan kertoo arvostavansa sitä, että Toccan tuki ei ole pelkkää taloudellista apua. Kumppanuus on hänen mukaansa ollut alusta asti aitoa, vilpitöntä kiinnostusta urheilijan arkea kohtaan.

”Toccalaiset haluavat kasvaa ja kehittyä jatkuvasti. Meitä yhdistävät monet samat piirteet, kuten halu erottua ja tehdä pienetkin asiat viimeisen päälle hyvin.”

Manninen näkee selviä yhtäläisyyksiä siinä, kuinka määrätietoisesti ja järjestelmällisesti sekä urheilussa että yritysmaailmassa pyritään eteenpäin. Samalla hän muistuttaa, että yhteistyö on parhaimmillaan vastavuoroista. Yritykset voivat oppia yhteistyöurheilijoiltaan paljon.

”Liike-elämässä tulee vastaan onnistumisia ja epäonnistumisia siinä missä urheilussakin. Yritysten on opittava molemmista ja uskallettava yrittää uudelleen. Jennyn ura on erinomainen muistutus siitä, että periksiantamaton työ palkitaan, vaikka tie huipulle ei olisi aina helpoin mahdollinen. Samanlaiselle ajattelulle olisi juuri nyt tilausta monessa suomalaisessa yrityksessä.”

Yrityskumppaneita tarvitaan myös tulevaisuudessa

Yhteinen arvopohja näkyy myös siinä, miten sekä Tocca että Rautionaho suhtautuvat tulevaan. Yhdessä tekeminen ja toisten tukeminen ovat arkipäivää niin mäkihypyssä kuin henkilöstöpalvelualallakin.

Vaikka Rautionahon oma kilpaura on yhä täydessä vauhdissa, on hän jo pohtinut, miten voisi tulevaisuudessa antaa lajille takaisin ja auttaa erityisesti nuoria hyppääjiä uran ensimetreillä.

Mentorointi ei ole jäänyt vain ajatuksen tasolle. Rautionaholla on jo kokemusta nuorten hyppääjien ohjaamisesta erilaisten leiritysten yhteydessä.

Rautionaho toi Trondheimin osakilpailun kisaliivinsä yhteistyökumppaneilleen Toccan toimistolle.

”Meillä on tulossa todella paljon motivoituneita junioreita. On täysin mahdollista, että osa heistä kamppailee kymmenen vuoden päästä huippusijoista olympialaisissa.”

Yrityksillä on nuorten lupausten tukijoina keskeinen rooli. Toccan kaltaisten toimijoiden merkitys suomalaisen urheilun tukemisessa ei ole vähenemässä – pikemminkin päinvastoin.

Seuraavan sukupolven unelma olympialaisista on yhä useammin riippuvainen siitä, löytyykö taustalle pitkäjänteisiä ja sitoutuneita yrityskumppaneita.

”Moni nuori tarvitsee jo varhaisessa vaiheessa sekä taloudellista että henkistä tukea. Mäkihyppy ei ole halpa laji, ja kisamatkat alkavat usein jo nuorena”, Rautionaho toteaa ja jatkaa:

”Tocca ja muut yritykset, jotka uskaltavat lähteä mukaan nuorten urheilijoiden tukijoukkoihin, tekevät todella tärkeää työtä.”

Yhdessä eteenpäin kohti tulevia haasteita

Toccan ja Rautionahon yhteistyö on esimerkki modernista ja pitkäjänteisestä yhteistyökumppanuudesta, josta molemmat osapuolet aidosti hyötyvät.

Rautionaho pitää tärkeänä, että yhteistyö Toccan kanssa ei ole pelkkää yksipuolista sponsorointia, vaan molemminpuolista tekemistä, jossa kehitytään yhdessä.

Manninen muistuttaa, ettei urheilijan tukeminen ole koskaan yrityksissä pelkkää brändin rakentamista. Erityisesti henkilöstöpalvelualalla se on tapa vahvistaa koko työyhteisön toimintaa ja yhteisiä arvoja sisältäpäin.

”Emme halua olla mukana Jennyn matkassa vain logonäkyvyyden vuoksi. Yhteistyö on ollut meille tärkeää myös oman sisäisen kulttuurimme vahvistamiseksi. Uskon, että Jennyn esimerkki sinnikkyydestä ja määrätietoisuudesta on arvokas monelle työntekijällemme, joita olemme auttaneet löytämään oman paikkansa työelämässä.”

Myös Rautionaho on päässyt aistimaan tätä kulttuuria vieraillessaan Toccan Helsingin toimistolla.

”Toccalaiset ovat välitöntä ja lämminhenkistä porukkaa. Suunnittelimme vierailuni aikana jo erilaisia yhteisiä juttuja tulevan kauden ajaksi. Katsotaan, mitä kaikkea hauskaa pääsemme yhdessä toteuttamaan.”

Niin – viimeksi haastattelussa Rautionaho heitti uusille yhteistyökumppaneilleen leikkimielisen haasteen: tulkaa kokeilemaan mäkihyppyä.

Onko lupaus jo lunastettu?

”Haastetta hyppyrimäkeen ei ole vielä lunastettu, ja ehkä hyvä niin. Ei meilläkään ketään lähetä kylmiltään työmaalla syvään päähän, vaan hommat aloitetaan perusasioista. Kehittyä voi aina, kun ympärillä on oikea porukka”, Manninen naurahtaa.

Rautionaholta löytyy oitis seuraava haaste yhteistyökumppaneilleen:

”Olisi hauska nähdä, miten toccalaiset pärjäisivät aitahypyissä. Se on yksi mäkihyppääjien perustreeneistä.”